Henkilökohtainen kasvatusnäkemys
Tulevaisuuden
opettajalla tulee olla vahva henkilökohtainen kasvatusnäkemys, kykyä hyödyntää
uutta tietoa omassa työssä ja sen kehittämisessä, valmiutta osallistua
aktiivisesti yhteiskunnan suuntaa koskevaan keskusteluun, taitoa vaikuttaa
keskustelun sisältöön sekä halua ja näkemystä suunnata kehitystä
omassa toiminnassa.
Oman
osaamisen kehittäminen
Opettajankoulutuksen
keskeinen tavoite on kehittää opettajan metakognitiivisia valmiuksia, jotta hän
voi ohjata opiskelijoita. Opettajalle tulee muodostua selkeä näkemys omasta
opettajan työstään, jonka perusteita pohditaan vallitsevan ihmis-, tiedon- ja
oppimiskäsityksen näkökulmasta. Opettajan tulee jatkuvasti uudistaa myös
omaa ammattialakohtaista sisältöosaamista pitääkseen opetuksensa työelämävaatimuksia
vastaavana sekä kyetäkseen innovatiivisesti kehittämään alaansa.
Opettajalle vahvistuu opettajankoulutuksen aikana selkeä näkemys oman
osaamisen henkilökohtaisesta ja suunnitelmallisesta kehittämisestä.
Valmius etsiä uudenlaisia
opettamisen ja ohjauksen toimintaratkaisuja
Koulutuksen
tavoitteena on antaa valmiuksia etsiä uudenlaisia opetuksen ja ohjauksen
toimintaratkaisuja opiskelijan ja opiskelijaryhmien ohjaajana ja tukijana
muuttuvassa työelämässä. Opettajalla tulee olla osaamista toimia ja kehittää
oppimisympäristöjä koulutuksen saavutettavuuden ja yksilöllisen etenemisen
mahdollistamiseksi.
Valmius ottaa vastuu
ohjausprosessissa sekä asiantuntijayhteisössä
Koulutuksen
tavoitteena on antaa valmiuksia ottaa vastuu erilaisten opiskelijoiden
ohjauksesta (yhdessä muiden opettajien kanssa), toimia käynnistäjänä, jäsenenä
ja koordinaattorina asiantuntijayhteisössä toisten kanssa.
Valmius kohdata erilaisia
ihmisiä ja toimia yhteistyöverkostoissa
Koulutuksen
tavoitteena on antaa valmiuksia kohdata erilaisia ihmisiä niin kotimaassa kuin
ulkomailla, kykyä kohdata monimutkaistuvia ammattisisältöjä, työympäristöjä
ja -yhteisöjä, toimia verkko- ja verkosto-osaajana sekä opiskelijoiden
ohjaajana ja yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa.
Näiden
tavoitteiden saavuttaminen on yhteydessä opettajankoulutuksen aikana
tapahtuvaan ammatilliseen kehittymiseen, jota kuvaa seuraava malli ja johon on
hyvä peilata omaa ammatillista kehittymistä:
