Autenttisuus tarkoittaa yleisesti jotain todellista, oikeaa, aitoa tai väärentämätöntä. Autenttisuus voi syntyä tai sitä voidaan arvioida esimerkiksi ihmisen mielen, toiminnan, kumppanuusyhteyden tai asioiden näkökulmasta. Autenttisuus on yhteydessä kaikista näistä näkökulmista oppimiseen ja osaamisen rakentamiseen.  Opiskelijan sitoutuminen ja omistajuuden tunne osaamisen kehittämisessä kytkeytyvät autenttisuuden kokemuksen syntymiseen ja säilymiseen oppimisprosessissa. Kun 

autenttisuus toteutuu, silloin oppimisen omistajuus saa tilaa, ja myös helposti syrjään vetäytyvät sitoutuvat. Hienoimmillaan autenttisuus toteutuu oppijayhteisössä, jossa luovutaan toistamisesta ja jäljittelystä ja edetään luovassa oppimisprosessissa omaperäisiin tuotoksiin. (vrt. Taylor 1991, 90). Autenttisuus edellyttää mm. dialogista luomista, rakentamista ja löytämistä (Taylor 1991, 95,102). Autenttisuus ohjaa toimintaan, jossa tekijä ottaa vastuun itsestään.

Verkko oppimisympäristönä on opettajille ja opiskelijoille erilainen toimintaympäristö. Voidaan ajatella, että verkko pystyy antamaan autenttisuuden toteutumiselle monella tavalla tilaa. Se on kuitenkin sidoksissa opettajan ja opiskelijoiden ymmärrykseen ja taitoon ottaa tämä autenttisuudelle avoin ja hengittävä tila eli skhole (Himanen 1997) käyttöön, jolloin luovutaan perinteisistä koulusuuntautuneista toimintatavoista ja siirrytään ottamaan entistä enemmän vastuuta osaamisen kehittämisestä. Opiskelijat ovat parhaimmillaan Himasen (2001) mukaan silloin, kun oppimisaiheesta muodostuu hyvin merkityksellinen, jopa nautinnollinen ja energisoiva, kun oppijat tekevät kysymykset itse, ja silloin kun oppimisprosessi jaetaan.

Opiskelijat subjekteina:  Opiskelijalla on toimintansa subjektina keskeinen merkitys osaamisen rakentamisessa. Freire ilmaisee asian seuraavasti: ”Tietäminen on subjektin, ei objektin tehtävä, ja vain subjektina ihminen voi todella tietää. Tietäminen vaatii subjektin uteliaan läsnäolon maailman edessä. Edellyttää hänen maailmaa koskevan muokkaavan toimintansa. Vaatii jatkuvaa etsimistä. Edellyttää keksimistä ja uudelleenkeksimistä. Vaatii jokaisen kriittistä reflektiota itse tietämistapahtumasta, jolloin oppija tunnistaa tietämisensä ja näin havaitsee miten hän tietää ja havaitsee myös tietämistapahtumansa olosuhteet.” (ks. Hannula 2000, 93).

Kun oppiminen ja osaamisen rakentaminen ymmärretään tutkimusprosessina, se tarkoittaa että ”tutkija” asettaa itse tutkimusongelmat. Niitä ei voi aidossa tutkimusprosessissa antaa tai ottaa ulkopuolelta. Opiskelija joutuu osaamista rakentaessaan kysymään kohta kohdalta tietoa ja sitä, miten sitä sovelletaan toimintaan käytännössä. Näin oppijan omakohtainen into

etsiä ja löytää sekä saada vastauksia vie  prosessia eteenpäin (Enqvist 1999). On huomattava, että osaamisen kehittämisessä lähdetään liikkeelle jostain konkreettisesta. Teoreettinen yleisluontoinen asioiden lähestyminen tai pelkkä työn kehittäminen on ammattitaitoa rakennettaessa liian abstraktia.

 mitä ovat sellaiset tehtävät, jotka ovat oppijan toimintakykyisyydelle aitoja haasteita selviytyä vastuullisesti reaalimaailman tilanteissa? Ne eivät lähde suoraan opetussuunnitelmasta tai opettajan kuvailemasta maailmasta, vaan aidoista konteksteista ja työtehtävistä.

Työelämän ongelmat ja niiden ratkaiseminen poikkeavat selvästi koulumaisista ongelmista. Tämän vuoksi on tärkeää, että oppimisprosessissa ratkaistaan arkeen tai työtehtäviin liittyviä, sekä suljettuja että avoimia, monimutkaisia ongelmia. Tavoitteena on myös, päinvastoin kuin perinteisessä kouluoppimisessa, että osataan sekä yksin että yhdessä kehittää osaamista ja samalla kehitytään  prosessin viejänä ja toteuttajana oman työn johtajaksi ja

määrittäjäksi. Se on pitkäjänteistä  ja suunnitelmallista työtä edellyttävä kehittymistehtävä. Itseohjautuvuutta ei ole automaattisesti olemassa, toisin kuin yleisesti ja varsinkin verkossa oppimisen toteutuksissa oletetaan. Opiskelijalle on tärkeää saada konkreettinen lähtökohta oppimiselle, päästä tekemisen avulla kiinni laajempaan ja syvempään osaamiseen.

Oikea osaaminen tarkoittaa sitä, että tekijä pystyy yhdistämään teoreettisen tiedon käytännön työhön. Kun osaamisen ongelma on oppijalle aito, se herättää mielenkiinnon selvittää asiaa teoreettisesti ja prosessin edetessä lisää halua aina laajemmin ja syvemmin hallita asioita. Halu tietää ja taitaa tulee sisältäpäin, ja se yhdistyy haastavaan käytäntöön. Kun opiskelijat työskentelevät lähtökohtanaan opettajan tai opetussuunnitelman tarjoama näkökulma, on usein vaikea saada mitään todellista tapahtuvakasi oppijan osaamisessa. Opettajan ja opetussuunnitelman muukalaisuus

 opiskelijan maailmaan nähden aiheuttaa epätietoisuutta, epäselvyyttä, vastustusta tai  vieraannuttaa kokonaan. Toisilleen liian vieraat ajatusmaailmat eivät löydä toisistaan tarttumapintaa. Opiskelijoilla ei ole, opettajan asettamassa suunnassa, aivoissa tallentuneena sisäisinä malleina minkäänlaista pohjaa tai yhteistä perustaa (common ground), jonka varassa oppiminen lähtee liikkeelle. Ihminen kuitenkin toimii tavoitteellisesti ja tehokkaasti silloin, kun hän ajattelee ja tuntee tavoitellussa asiassa piilevän mielekkyyden.