Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa on aikojen alusta lähtien tavoiteltu ymmärretyksi tulemista ja toisen ymmärtämistä. Vaikka asiaa on pohdittu, tutkittu ja analysoitu pitkään, mitään järisyttävän uutta ja selkeää tietoa ei vielä meidän aikanammekaan ole käytössä. Tulevaisuuden yhteiskunnasta puhutaan kohtaamisen yhteiskuntana, eikä teknisiä välineitä kanssakäymiselle puutu. Tieto- ja viestintätekniikka (information and communication

technologies)  tarjoaa uusia mahdollisuuksia vuorovaikutukseen mikäli vain taitoa toisten kohtaamiseen riittää. Tieto- ja viestintäteknisessä ympäristössä tapahtuvassa kommunikoinnissa on omat rajoituksensa, mutta niiden ei tarvitse olla kovinkaan ratkaisevia pyrittäessä ymmärtämään toista ihmistä ja hänen merkityssisältöjään ja saamaan myös itselle ymmärretyksi tulemisen kokemuksia.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ja myös maailmanlaajuisesti puhutaan eri yhteyksissä avoimen keskustelukulttuurin merkityksestä yhteisten asioiden eteenpäin viemisessä työelämässä, erilaisissa yhteisöissä ja maan asioista päättävissä elimissä. Tällaisen kulttuurin kehittymistä saa odottaa kauan, jos tutkimus ei pysty tuottamaan minkäänlaisia vuorovaikutuksen osaamista lisääviä välineitä ja siten auttamaan ihmisten kehittymisessä yhä enemmän kohdalleen osuvassa vuorovaikutuksessa. Ihmisten keskinäisen kommunikoinnin odottaisi olevan tieto- ja viestintäteknisessä ympäristössä sanoman lähettäjien ja vastaanottajien taholta tarkoituksenmukaisesti kohdennettua ja siten

tuloksiltaan hyvinkin antoisaa.  Vuorovaikutuksen onnistumiseen vaaditaan sellaista osaamista, joka on mm. omalle keskustelukulttuurillemme toistaiseksi vierasta. Tutkimuksen yhtenä tarkoituksena onkin selvittää keskustelukulttuuriimme sisältyviä mahdollisia ongelmia. Eskola (1997, 15) lainaa kirjassaan Jäähyväisluentoja Ernst Blochin ajatusta "ei vielä-asioista": "Ei vielä on sitä, mikä on vasta epävarmaa ja ratkaisematta, mutta mikä tämän vuoksi ei ole poissa maailmasta". Tutkimuksen tarkoituksena on omalta osaltaan, vuorovaikutusta käsitteellistämällä ja konkretisoimalla, nostaa vuorovaikutustaitoisuus "ei vielä-asioista" puhumisen ja tutkimuksen kohteeksi.

Ihmiset tuntuvat liikkuvan vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin kentässä sellaisella maaperällä, jossa reaktioitten ja niihin annettujen vastausten sattumanvaraisuus saattaa usein hämmästyttää. Onhan kysymys sellaisesta ihmisen toimintamuodosta, jota aikuisikään mennessä on ainakin harjoiteltu riittävästi. Jos kulttuurissa yksilön vuorovaikutustaitoisuutta on pidetty lähes koskemattomana alueena, ei ole ihme, että esimerkiksi keskustelutaito saattaa usein olla melko lailla noviisin tasoa. Missään kehityksen vaiheessa kotona tai kouluissa ei ehkä olla saatu tavoitteellista konkreettista ohjausta tämän taidon oppimiseen, ja ennen kaikkea kasvuvuosien ajalta ei ole malleja osaavista vuorovaikuttajista. Kun nykyinen tietoyhteiskunta haastaa ihmiset keskustelemaan ja dialogiin, miten on mahdollista, että he pystyvät osallistumaan käytyihin diskursseihin mahdollisimman mielekkäällä ja antoisalla tavalla? Tieto- ja viestintätekninen ympäristö saattaa tarjota oivan mahdollisuuden harjoitella tietoisesti

vuorovaikutusta erilaisten ja erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Tällaisessa vuorovaikutusympäristössä voidaan kommunikoida rauhallisesti ja harkitusti ja aikaa voidaan ottaa tietoiseen pohdittuun reagointiin. Halukkaat voivat osallistua keskusteluun ja kehittää itseään aktiivisesti yhdellä elämän ja työelämän hallinnan kannalta keskeisellä kompetenssialueella. Ihmisten välinen vuorovaikutus ja sen onnistuminen on erittäin monimutkainen toisiinsa sidoksissa olevien erilaisten tekijöiden kokonaisuus. Tässä kokonaisuudessa keskustelutaitoa voidaan pitää yhtenä olennaisimmista. Keskustelutaitokin jaetaan eri osataitoihin, joista dialogi on noussut tärkeäksi tutkimuksen kohteeksi. Dialogin onnistumisen edellytysten tunteminen on olennaista tietoyhteiskunnassa. Dialogin taitaminen on yksilöllinen menestystekijä. Yhteiskunnan yleinen hyvinvointi on myös sidoksissa kommunikointitaitoisiin ihmisiin.

Yhteiskunnallinen ja tieto- ja viestintätekninen kehitys ovat siis tuoneet mukanaan tarpeen tutkia vuorovaikutuksen onnistumista verkkoympäristössä. Kognitiivisen empatian menetelmän kehittämistutkimus opettajankoulutusta varten (ks. Aarnio 1999) käsitteli kognitiivisen eläytymisen (empatian) yhteyttä mm. avoimen keskustelukulttuurin syntymiseen. Tutkimuksessa päädyttiin siihen tulokseen, että kognitiivisen eläytymisen taito on yhteydessä onnistuneeseen dialogiin. Kun yhä useammat osaavat keskustelussa eläytyä kognitiivisesti toisen puheenvuoroihin, siitä voi seurata antoisa dialogi ja avoin keskustelukulttuuri. Keskustelijat yrittävät aidosti päästä selville toisen ajatuksenkulusta ja jatkavat siitä keskustelua eteenpäin. Kahden tai useamman ihmisen "väliin" jäävä tila täyttyy uudella aineistolla. Kaikki osapuolet vievät

keskustelua eteenpäin.  Globaalissa verkkoympäristössä dialogin taitaja ei kompastu kulttuurien tuomaan eikä muuhunkaan ihmisten erilaisuuteen vaan osaa lähteä siitä tosiasiasta kohtaamisessa liikkeelle. Verkkoympäristön hyödyntäminen ei saisi kaatua kommunikaation vajavaisuuteen. Dialogin oppimiseen tarvitaan ohjausta ja dialogin taidon erittelyä osataidoiksi niin, että sitä voi tietoisesti opetella. Opettajat ovat jälleen avainasemassa kansalaisten ohjaamisessa uusien toimintakäytäntöjen oppimisessa. Niemi (1996a, 36 ) tuo esiin opettajan ammatin muutoksia käsittelevässä kirjoituksessaan, kuinka tärkeää on pitää yhteistyötaitoja, vuorovaikutusta ja kommunikaatiota opettajan professionaalisuuden keskeisinä alueina. Huttusen (1996) mukaan tulevaisuudessa ei opetuksen teoriasta eikä opetuksen filosofiasta voida puhua ilman dialogin käsitettä.