VALMENNUS

Uraohjauksen tavoitteena oli saada jokaiselle osallistujalle henkilökohtainen kehittymissuunnitelma, joka perustuisi mahdollisimman laajaan ja kattavaan selvitykseen opettajien osaamisesta ja sen kehittämisestä. KOKEVA STARTin hankesuunnitelman mukaan tavoiteltava osaaminen liittyi opettajan työelämäosaamisen ja opettajan ohjauksellisten taitojen kehittämiseen.

Henkilökohtainen kehittymissuunnitelma pohjautui siten em. aihekokonaisuuksien perusteluihin. Uraohjauksen aikana osallistujia pyydettiin selvittämään toisaalta alan ja toisaalta toimintaympäristön (alueen) muutoksista johtuvia haasteita oman osaamisen kehittämiselle. Oppilaitosten omia henkilöstöstrategioita ja henkilöstön kehittämisstrategioita linkitettiin omiin kehittymissuunnitelmiin mm. kehityskeskusteluilla ja koko työyhteisöä (ei pelkästään KOKEVA STARTssa mukanaolevia) aktivoivilla tehtävillä ja toimeksiannoilla.

Oheinen kuvio  havainnollistaa sen, miten sekä ulkoapäin tulevat kehittämistarpeet että yksilölliset kehittymistarpeet ovat vaikuttamassa yhtä aikaa osaamistarpeen määrittämiseen.
Henkilökohtaisen kehittymissuunnitelman viitekehykset perustuvat Heljä Hätösen ja  Leenamaija Otalan ajatuksiin.
Viitekehykset

Henkilökohtainen kehittymissuunnitelma

Osaamiskartoitus

 

Tulosta sivu